Meistä
Turun Lääketieteenkandidaattiseura ryLääkisläiset tunnetaan aktiivisesta opiskelijaelämästään — muutenkin kuin mustiin haalareihinsa sonnustautuneina. Turussa lääketieteen opiskelijoiden ainejärjestö, Turun Lääketieteenkandidaattiseura ry , järjestää laajalti vapaa-ajan toimintaa: erilaisia urheilukerhoja, speksiä, kulttuuritapahtumia sekä tietysti juhlia. Lisäksi TLKS suorittaa laajaa edunvalvontaa sekä paikallisesti että kattojärjestönsä kautta myös valtakunnallisesti. Turun Lääketieteenkandidaattiseura omistaa kokonaan Turun Kandivalmennus Oy:n ja valmennuskurssien tuotto käytetään ainejärjestötoiminnan ja turkulaisen medisiinarihengen hyväksi. |
Opettajamme

Aleksi
Aleksi on ensimmäisen vuosikurssin lääketieteen opiskelija. Yliopistomaailma on hänelle jo ennestään tuttu, vaikka lääkis on vielä paikkana jokseenkin uusi. Aleksilla on Yhdysvalloista soveltavien terveystieteiden kandidaatintutkinto ja hän on toiminut opiskeluaikana matematiikan ja kemian tuutorina. Pääsykokeisiin lukiessa kemia oli Aleksille vahvin ja helppolukuisin aihe, vaikka sanasto pitikin päivittää taas suomen kielelle. Aleksin kokemuksella pidetään huoli siitä, että opetuksessa vallitsee tasapainotila, eikä ilmapiiri muutu liian happamaksi.

Matias
Jo pienestä pitäen Matias on halunnut ymmärtää miten maailmankaikkeus ympärillämme oikein toimii. Näinpä tämä termodynamiikan ja sähkömagnetismin erityisosaaja ei ole vielä kyennyt hyvästelemään fysiikkaa, ja on pyrkinyt selvittämään maailmankaikkeuden saloja lääketieteen opintojen ohella. Opetuskokemusta Matiakselle on kertynyt jo reippaasti moninaisten eri projektien ja työtehtävien ansiosta, ja hänen maanläheisten esimerkkiensä ansiosta entropian ja fotonien kummallisimmatkin ominaisuudet tuntuvat pian valmennettavista itsestäänselvyyksiltä.

Olli
Olli on TKV:n biologian opettaja, ja hän opiskelee lääketieteellisessä ensimmäistä vuotta. Ollin kanssa avataan elämän suurta mysteeriä, jota biologiaksikin kutsutaan. Tämän metsän vieressä varttuneen ja nykyisin laboratoriossa aikaansa viettävän ensimmäisen vuoden lääkisläisen rakkaus lajiin syttyi jo taaperona ja on vain syventynyt vuosien vieriessä. Ollin opastuksen jälkeen eivät arkeonit enää arveluta tai ympäristötekijät yllätä.

Joakim
TKV:n uutena kemian opettajan aloittaa vasta lääkiksessä aloittanut, juuri kemian maisteriksi valmistunut Joakim. Vaikka lukion jälkeen Joakim eksyikin pidemmäksi aikaa kemian poluille, kiinnostus biokemiaa ja lääketiedettä kohtaan kasvoi taustalla. Tutkijan uran vaikuttaessa tylsältä, vaihtuikin ala lopulta lääkikseen. Opettaminenkin on Joakimia aina kiinnostanut, ja hän onkin jo opiskeluaikoinaan toiminut vanhassa opinahjossaan TSYKin luonnontiedelinjalla sijaisena