Opettajat

Arttu

Neljättä vuotta lääkiksessä opiskeleva Arttu opettaa kolmatta vuotta TKV:n kursseilla. Hänen vastuullaan on kurssilaisten ihmisbiologian tietojen hiominen pääsykoevalmiuteen. Artun tunneilla käsitellään huolellisesti myös solu- ja mikrobiologian perusasioita. Biologia on aina ollut Artun lempiaine, jonka vahva osaaminen avasikin lääkiksen ovet heti lukion jälkeen. Hänen jo pienenä herännyt suunnaton mielenkiinto ihmiskehon toimintaa kohtaan takaa asioiden syvällisen
läpikäynnin kursseilla.

Juho

TKV:lla kemiaa opettaa kolmatta vuotta lääkiksessä opiskeleva Juho. Ennen lääkistä hän ehti opiskella kaksi vuotta kemiaa, eivätkä lääketieteen opinnot ole vieläkään onnistuneet sammuttamaan hänen rakkauttaan kemiaa kohtaan. Yliopistotasolle ulottuva kemian osaaminen yhdistettynä intohimoon alaa kohtaa takaavat sen, että kaikki kemian osa-alueet käydään läpi perusteellisesti. Juhon opastuksella happo-emäs-tasapainot eivät hapota eivätkä termodynamiikan lait jätä ketään kylmäksi.

Sauli

Sauli on vitosvuoden kandi, jolta ei ole päässyt vahingossakaan unohtumaan lempiharrastus. Fysiikasta löytyy kokemusta sekä yliopisto-opintojen että yksityis- ja valmennuskurssiopetuksen muodossa. Sauli opettaa TKV:lla fysiikkaa jo neljättä vuotta. Luennoilla ja laskutunneilla jokavuotisiin ydin- ja sähköfysiikan tärppeihin taipuvat niin vaikeimmat yhtälöt kuin kurssilaisten mieletkin. Saulin kanssa hajoamislait eivät enää hajota, eikä sähkömagnetismiin tarvitse suhtautua varauksella.

Sauli

Sauli on vitosvuoden kandi, jolta ei ole päässyt vahingossakaan unohtumaan lempiharrastus. Fysiikasta löytyy kokemusta sekä yliopisto-opintojen että yksityis- ja valmennuskurssiopetuksen muodossa. Sauli opettaa TKV:lla fysiikkaa jo neljättä vuotta. Luennoilla ja laskutunneilla jokavuotisiin ydin- ja sähköfysiikan tärppeihin taipuvat niin vaikeimmat yhtälöt kuin kurssilaisten mieletkin. Saulin kanssa hajoamislait eivät enää hajota, eikä sähkömagnetismiin tarvitse suhtautua varauksella.

Felix

TKV:n uutena fysiikan opettajana aloittaa toista vuotta lääkiksessä opiskeleva Felix. Pienenä herännyt halu ymmärtää luonnonlakeja johdatti Felixin alun perin luonnontieteiden pariin. Hänen tiensä lääkikseen onkin sisältänyt muun muassa fysiikan ja matematiikan yliopisto-opintoja, joiden lisäksi hänelle on kertynyt opetuskokemusta monessa eri muodossa. Felixin vastuualueena on erityisesti mekaniikka. Hänen vahva teoreettinen taustansa ja intohimonsa opettamista kohtaan takaavat, että Newtonin lait tulevat pätemään myös valmennettavien vastauspapereissa.</span|

Felix

TKV:n uutena fysiikan opettajana aloittaa toista vuotta lääkiksessä opiskeleva Felix.
Pienenä herännyt halu ymmärtää luonnonlakeja johdatti Felixin alun perin luonnontieteiden pariin. Hänen tiensä lääkikseen onkin sisältänyt muun muassa fysiikan ja matematiikan yliopisto-opintoja, joiden lisäksi hänelle on kertynyt opetuskokemusta monessa eri muodossa. Felixin vastuualueena on erityisesti mekaniikka. Hänen vahva teoreettinen taustansa ja intohimonsa opettamista kohtaan takaavat, että Newtonin lait tulevat pätemään myös valmennettavien vastauspapereissa.

Tuomas

Tuomas on toisen vuoden lääketieteen opiskelija ja opettaa toista vuotta TKV:n kursseilla. Hänen kanssaan treenataan ekologian ja genetiikan aiheiden osaaminen pääsykoekuntoon. Tuomas on pienestä pitäen ollut kiinnostunut luonnontieteistä, ja tuo nyt vuosien varrella kertyneen osaamisensa kevään kurssilaisten käyttöön.

Yhteystiedot

Y-tunnus: 1063865-7

Juha Sunikka
Toimitusjohtaja
045 787 55235
info@turunkandivalmennus.fi

Emma Palosaari
Hallituksen puheenjohtaja

Kurssipaikkana toimii Turun
Lääketieteen­­­kandidaatti­seuran kerhotila Tivoli osoitteessa Uudenmaankatu 16. Tivolin sisäänkäynti on thairavintola Gratiamin oikealla puolella olevasta syvennyksestä.